lauantai 1. kesäkuuta 2013

Pidä huolta itsestäsi!


(Kirjoitukseni on julkaistu Evankelistalehden kesänumerossa 2013)


Joskus 1990-luvun puolivälissä olin työmatkalla Rovaniemellä ja päätin hotellikuoleman välttääkseni mennä Sanan kuuloon. Rovaniemi-mission puhujavieraana oli evankelista Kalevi Lehtinen. Tuon illan sanomasta on mieleeni jäänyt hänen vakuuttava esityksensä siitä, mikä on suomalaisen miehen pahin itsemurhaväline – haarukka ja veitsi.

Sain kasvaa lapsuuteni 1970-luvun Itä-Helsingissä 70 asunnon kerrostaloyhteisössä. Tekemisestä ei ollut pulaa, varsinkin kun kotikatumme toisella puolella oli jalkapallokenttä, ja talvisin jääkenttä kaukaloineen. Miltei päivittäin kokoonnuimme pihalle ja kentällä leikkimään ja pelaamaan. Liikunta oli osa päivittäistä elämää. Jo tuolloin tunnistin olevani tavattoman perso makean ja hyvän ruuan perään. Lukiovuosina liikunta alkoi jäädä vähemmälle ja ensimmäistä kertaa huomasin taipumukseni syödä enemmän, kuin kulutin. Varusmiespalvelun jälkeen aloinkin kerätä aktiivisesti ylimääräistä painoa kroppaani.

Hälytyskellot soivat


Kilojen kerryttyä pikkuhiljaa vyötärölle, on vielä tavattoman helppoa uskotella itselleen, ettei ylipaino tunnu missään. Ja eihän ylipaino ja mielihyväsyöminen ole syntiä. Muutamat läheisistä jaksoivat kantaa huolta pastorin jaksamisesta ja terveydestä. Ensimmäinen pysäytys tuli, kun epämääräisten jaksamiseen liittyvien oireiden aiheuttajaksi paljastui rajusti kohollaan ollut sokeriarvo. Vuoden verran sain diabeteshoitajan avustuksella ryhtiä elämääni ja arvot jälleen kohdilleen. Mutta paikkakunnan ja seurakunnan vaihdos rikkoivat jälleen rytmin ja hetkessä säännöllinen liikunta ja ruokavalion tarkkailu jälleen unohtuivat.

Lopulta tielleni nousi riittävästi varoitusmerkkejä. Päätin tehdä rehellisesti HELP ry:n toteuttaman kyselyn työssä jaksamisesta. Tuloksien mukana tuli käsinkirjoitettu saate, jossa kehotettiin ottamaan välittömästi yhteyttä omaan työterveyslääkäriin. Melkein kaikki kyselyn osa-alueet olivat punaisella. Samoihin aikoihin punnitsin itseni ensimmäistä kertaa lähes vuoteen ja järkytyin lukemasta. Hautajaisiin valmistautuessani, paitani repesi vatsan kohdalta. Soitin syöpäsairaalle poikani opettajalle pari päivää ennen hänen kuolemaansa ja sain häneltä ”testamentiksi” käskyn pitää huolta itsestäni, ollakseni käyttökelpoinen isänä ja Jumalan palvelijana. Ja lopuksi jouduin sielunhoitotilanteessa miettimään, miten voin olla avuksi riippuvuuksien kanssa kamppaileville ihmisille, kun itsellänikin on riippuvuus.


Uusi elämäntapa


Kolme vuotta sitten kävelin kauppaan ja ostin hyvät lenkkarit. Aloitin aktiivisen kävelyharrastuksen. Ruokavaliostani raivasin turhat hiilihydraatit pois, kohtuullistin ruuan määrän ja aloin pitää huolta ruokailujen säännöllisyydestä. Aivan hetkessä painoni alkoi pudota ja kahdeksassa kuukaudessa olin menettänyt painostani jo 30 kiloa. Vuoden urakoinnin jälkeen aloitin myös säännöllisen kuntosaliharrastuksen. Viikoittainen liikuntani koostuu vähintään kahdesta noin tunnin maksimivauhtisesta kävelylenkistä ja vähintään kahdesta puolentoista tunnin kuntosaliharjoituksesta. Ruokailutottumuksiini kuuluvat yhä edelleen hiilihydraattien välttäminen, säännöllisyys ja kohtuus.
Elämäntapani muutos ei ole ollut vain oma asiani. Olen saanut valtavan tuen perheeltäni, koko seurakunnalta ja seurakunnan johdolta. Saamme työntekijöinä seurakunnalta mahdollisuuden liikuntaan liikuntaseteleiden ja positiivisen kannustuksen muodossa. On ollut ilo huomata, että elämäntapamuutokseni vaikuttaa myös lähimmäisiini ja kannustaa heitä.

Mitä hyötyä?


Elämäntapamuutos on vaikuttanut valtavasti elämisen laatuuni. Jaksaminen on lisääntynyt olennaisesti. Itsetuntoni on kohentunut ja olen saanut erinomaisen harrastuksen vastapainoksi vaativalle henkiselle työlleni. Toisaalta olen myös oppinut tuntemaan entistä paremmin itseäni ja sitä kautta toivon ymmärtäväni paremmin myös riippuvuuksien kanssa kipuilevia lähimmäisiäni. Tiedän, että taipumus mielihyväsyömiseen on yhä edelleen minussa tiukassa ja joudun tekemään päivittäin valintoja. Mutta nyt uuteen elämäntapaani liittyvät asiat ovat jo muuttuneet hyviksi tavoiksi.
Uskon myös suhteeni Jumalaan syventyneen. Uusi elämäntapani vei minut hetkittäin myös lainalaiseksi ja jouduin turvautumaan armolliseen Jumalaan ja löytämään armollisen suhtautumisen myös itseeni. Loppujen lopuksi uuden elämäntavan valinta oli minulle myös hengellinen kysymys. En löytänyt ensimmäistäkään raamatullista perustetta itsetuhoiselle käyttäytymiselleni. Halusin tehdä parannusta niin Jumalan, kuin läheistenikin edessä ja halusin oppia pitämään huolta minulle uskotusta Pyhän Hengen temppelistä. Olenhan ihmisenä kokonaisuus, joka muodostuu hengestä, sielusta ja ruumiista ja näin olen myös Jumalan kuva.
Ruumiin harjoittamisesta on vain vähän hyötyä, mutta oikeasta uskosta on hyötyä kaikkeen, sillä siihen liittyy lupaus sekä nykyisestä että tulevasta elämästä.“ (1. Tim. 4:8) Paavali ei suinkaan väheksy ruumiin harjoittamista, vaan hän laittaa sen oikeaan asemaan suhteessa uskoon. Joten pysyäksemme työkykyisinä, pidetään huolta itsestämme.