maanantai 8. lokakuuta 2007

Etsitkö?

Kirjoitukseni Nurmijärven Uutisten Toivoa torstaihin -palstalla 10.10.2007

Elämämme pitää paljon etsimistä sisällään. Pienelle lapselle elämä ei ole tietoista etsimistä. Lapsena elämämme oli ennemminkin löytämistä. Jokainen päivä on pienelle lapselle tutkimusretki elämään. Miten paljon meillä olisikaan oppimista lapsen asenteesta. Minä ainakin kaipaan sitä, että voisin ottaa kaiken vastaantulevan ja uuden löytöretkenä.

Jossain vaiheessa, ehkä murrosiän pyörteissä alkoi etsiminen. Ensin etsimme itseämme ja paikkaamme elämässä. Olen etsinyt opiskelupaikkaa, tyttöystävää, vaimoa, työpaikkaa, harrastuksia ja monia muita asioita. Joskus etsimäni on löytynyt helposti, toisinaan taas töitä on joutunut tekemään pitempään. Ja aina en ole voinut olla varma, olenko edes löytänyt sen mitä olen etsinyt. Ennuste on, että ikääntymisen myötä etsiminen jatkuu. Se vain muuttaa muotoaan. Silloin etsin ehkä kateissa olevia avaimia, silmälaseja ja muita arkisia tarpeitani.

Nuorena miehenä etsin myös elämälleni tarkoitusta, syytä olemassaolooni. Etsintä oli pitkähkö ja kivulias. Lukuisien yritysten ja erehdysten kautta löysin tarkoituksen elämälleni. Löysin Jumalan ja ymmärsin, että Hänellä on elämääni tulevaisuus ja toivo. On paljon asioita, joita vieläkin etsin. Mutta tiedän löytäneeni parhaimman, kun elän Kristukselle.

”Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin.” (Matt. 6:33) Etsimisen tulos on myös se, että saan kokea Jumalan pitävän elämästäni ja tarpeistani huolen. Toivon sinunkin löytävän elämällesi tarkoituksen – tulevaisuuden ja toivon!