keskiviikko 24. tammikuuta 2007

Maitokärryntyöntäjän kylä

Heikki Turunen kirjoitti vahvoin värein suomalaisen ja pohjois-karjalaisen maaseudun kuvauksen kirjassaan Kivenpyörittäjän kylä. Maaseudun kuvauksen lisäksi kirja kertoo kipeällä tavalla maaseudun murroksesta ja ihmisten kohtaloista. Turusen tyyli on varsin maanläheinen, mutta armoitettu humoristi ja tarkka ihmismielen kuvaaja hän joka tapauksessa on. Simpauttaja ja Kivenpyörittäjän kylä ovat tulleet tutuiksi myös ihan kelvollisista elokuvista.

No joka tapauksessa hiljattain tajusin, että jokaisella kylällä lienee oma kivenpyörittäjänsä. Se vilpitön, puhdassydäminen kaveri, jolle on miltei yksi ja sama, mitä muut hänestä ajattelevat. Kivenpyörittäjän tehtävä on olla jonkinlainen mittari, joka mittaa suvaitsevaisuutta, erilaisuuden hyväksymistä ja sietämistä. Useimmiten ihmisten reaktiot vaihtelevat naurusta välinpitämättömyyteen. Jotkut kiusaantuvat ja toiset kääntävät katseensa häveliäästi sivuun. Joku sentään suhtautuu kivenpyörittäjään ihmisenä ja lähimmäisenä. Kivenpyörittäjän tietävät kaikki, muttei kukaan kai oikeastaan häntä tunne.

Jälleen eräänä aamuna ihailin Nurmijärven kirkonkylän kivenpyörittäjää. Tai pitää oikeammin sanoa, että maitokärryntyöntäjää. Liikennevaloissa seisoessani katselin, kuinka hän pää pystyssä, tyytyväinen ilme kasvoillaan käveli vihertävässä turvaliivissään suojatietä edessäni. Ihan kuin aavistaen, hän hidasti kulkuaan ja vilkaisi suoraan minua. Siinä me pienen hetken katsoimme toisiamme. En ennättänyt edes hymyillä, kun hän jälleen kääntyi katsomaan eteensä ja pian tyhjine maitokärryineen oli mennyt ohi. Tuon lyhyen hetken aikana tajusin kadehtivani tuota osaa itselleni. Miten onnelliselta maitokärryntyöntäjä näyttikään. Hänellä oli juuri oikean kokoinen tehtävä, oikeat välineet ja into toteuttaa tehtäväänsä. - Minä mietin vieläkin, mikä minusta isona tulee. Toisinaan elämässäni koen varusteiden ja tehtävien olevan liian haasteelliset ja toisinaan taas ahdistun liian pieneen ja haasteettomaan tehtävääni.

Nyt tiedän, mitä haluan elämältäni. Joten älä säikähdä, jos näet minut työntämässä maitokärryä tai pyörittämässä kiveä...

keskiviikko 17. tammikuuta 2007

Onnellinen mies

"Onnellinen se, joka pelkää Herraa, se, joka vaeltaa hänen teitään. Saat nauttia työsi hedelmistä, hyvä on osasi, sinä onnellinen! Vaimosi, sinun talosi emäntä, kukoistaa kuin viiniköynnös, lapsia on pöytäsi ympärillä kuin oliivipuun juurella vesoja. Tällaisen siunauksen ja onnen saa mies, joka pelkää Herraa. Siionin Herra siunatkoon sinua! Koko elämäsi ajan sinä näet, kuinka Jerusalem kukoistaa, sinä saat nähdä lastesi lapset. Rauha ja menestys Israelille!" (Ps. 128.)

Tähän matkalauluun on helppo yhtyä. Illalla olimme aivan valtavan upeassa "Pyhän kosketus" -illassa omassa seurakunnassamme. Ylistysryhmä johti ylistykseen ja rukoukseen. Väkeä ei ollut pilvin pimein paikalla, mutta oli kuitenkin. Ja mikä tärkeintä; Pyhä Henki oli keskuudessamme. Valtavan upea avoin ja turvallinen ilmapiiri täytti rukoushuoneemme. Oli mahtavaa nähdä, kun ihmiset tulivat kosketetuiksi. Nyt jään odottamaan, mitä tuo kosketus itse kunkin elämässä sai aikaan. Minulle hienointa illoissa on se, että pastorina saan palvella miksauspöydän takana, toki tarvittaessa pastorin tehtävissäkin. Tämä johtuu siitä, että yleinen pappeus toimii ja aina vain paremmin seurakunnassamme. Psalmin sanoja mukaillen: "Saan nauttia työni hedelmistä, hyvä on osani, minä onnellinen."

Tilaisuuden jälkeen rynnistin vielä pelaamaan tennistä. Ja voitelu jatkui. Olin lähes voittamaton, vaikka vastus oli tällä kertaa tosi kova. Jopa tenniskentällä siis koin, että "tällaisen siunauksen ja onnen saa mies, joka pelkää Herraa."

Tenniksen jälkeen luin sähköpostini ja vastailin niihin. Viesteissä oli monia myönteisiä asioita, joten onneni vain lisääntyi. Ja kiertäessäni ennen nukkumaanmenoani makuuhuoneemme läpi ja katsoessani rauhallisesti nukkuvia lapsiani ja vaimoani, en voinut muuta kuin todeta olevani onnellinen mies. "Vaimosi, sinun talosi emäntä, kukoistaa kuin viiniköynnös, lapsia on pöytäsi ympärillä kuin oliivipuun juurella vesoja."

Mutta se suurin onni on kuitenkin siinä, että olen hiljalleen oppinut ymmärtämään Herran pelkoa. "Onnellinen se, joka pelkää Herraa, se, joka vaeltaa hänen teitään."

maanantai 8. tammikuuta 2007

Uusi luomus

Uutta vuotta on eletty jo viikon verran. Iän myötä olen kyynistynyt valtavasti. En enää vuosiin ole luottanut uuden vuoden lupauksien pitävyyteen ja siksi olen niiden tekemisestä luopunut. Sen verran tunteellisuutta vielä itsestäni löydän, että uuden vuoden yönä herkistyn hetkeksi muistelemaan menneitä ja haaveilemaan tulevasta. Tuon hetken, kuten sen jälkeenkin olen ollut äärettömän kiitollinen kaikesta menneestä. Tulevasta en tiedä, mutta luottavaisin mielin sitä odotan. "Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Sen elämän, jota tässä ruumiissani vielä elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani." (Gal. 2: 20.)

Viime vuoden viimeisistä päivistä alkaen, on mieltäni lohduttanut ja rohkaissut valtavasti Paavalin opetus korintilaisille. "Jokainen, joka on Kristuksessa, on siis uusi luomus. Vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle!" (2. Kor. 5: 17.) Miksi muistella menneitä, koska uudestisyntymässä olen saanut vastaanottaa täysin uuden luomuksen. Minussa tapahtui vanhurskauttamisen yhteydessä täydellinen muodonmuutos ja saan uskon kautta samaistua Kristukseen. Ja tulevaisuutta ne tarvitse pelätä ei murehtia, koska en enää ole kadotustuomion alainen, vaan olen Hänessä, joka on ylösnousemus ja elämä. Voisiko vuosi enää paremmin alkaa!