maanantai 19. marraskuuta 2007

Avartukaa tekin

Kirjoitukseni Nurmijärven Uutisissa 21.11.2007

Mikä mielesi saa iloiseksi? Tai mitkä ja millaiset asiat tekevät sinut onnellisiksi? Lottovoittoko? Vai uusi talo, palkankorotus, parempi auto, ylennys, uusi ihmissuhde? Tai ehkä koet onnea, kun lapsesi menestyvät, avioliittosi kukoistaa, työsi tuottaa tyydytystä ja saat olla terveenä?

Minulle onnellisuutta ja iloa tuottaa lasteni elämä, hyvä parisuhde, mielekäs työ, riittävä terveys, vakaa yhteiskunta, läheiset ihmiset ja monet muut mallillaan olevat asiat elämässäni. Ne muistuttavat minua siitä, että ne ovat Jumalan lahjoja elämässäni. Paavalin tavoin voin todeta, että elän murheen keskelläkin iloisena, ollessani köyhä, voin tehdä monia rikkaaksi ja kun minulla ei ole mitään, omistan kaiken. Siis loppujen lopuksi elämäni ilo ja onni eivät olekaan kiinni saamistani lahjoista; suloisista lapsista, rakkaasta puolisosta, työstä, terveydestä, läheisistä, vaan onneni ja iloni ovat yksin riippuvaisia siitä, että minulla on rikas Isä. Isäni on kaikkivaltias, taivaan ja maan luoja, jolla on hyvät ajatukset omia lapsiaan kohtaan. ”Herra, minä kiitän sinua ikuisesti siitä mitä olet tehnyt. Minä luotan sinun nimeesi, sillä sinä olet hyvä omiasi kohtaan. Ps. 52:11.

Paavali myös kehottaa meitä, joita avartumaan. ”Sen sijaan teidän sydämenne on ahdas. Antakaa vastalahja - puhun kuin lapsilleni - avartukaa tekin!” 2. Kor. 6:12-13. Jumala on siunannut meitä runsaasti. Siksi Hänen tahtonsa on, että sydämemme avartuisivat jakamaan saamastamme hyvästä. Kaikki mitä olen saanut, on rikkaan Isäni minulle antamaa. Siitä on hyvä jakaa toisillekin. Isä on hyvä omiaan kohtaan. Minäkin voin olla hyvä lähimmäisiäni kohtaan. Rukoukseni tänään onkin, että voisin omassa elämässäni avartua vielä enemmän lähimmäisteni hyväksi.

maanantai 8. lokakuuta 2007

Etsitkö?

Kirjoitukseni Nurmijärven Uutisten Toivoa torstaihin -palstalla 10.10.2007

Elämämme pitää paljon etsimistä sisällään. Pienelle lapselle elämä ei ole tietoista etsimistä. Lapsena elämämme oli ennemminkin löytämistä. Jokainen päivä on pienelle lapselle tutkimusretki elämään. Miten paljon meillä olisikaan oppimista lapsen asenteesta. Minä ainakin kaipaan sitä, että voisin ottaa kaiken vastaantulevan ja uuden löytöretkenä.

Jossain vaiheessa, ehkä murrosiän pyörteissä alkoi etsiminen. Ensin etsimme itseämme ja paikkaamme elämässä. Olen etsinyt opiskelupaikkaa, tyttöystävää, vaimoa, työpaikkaa, harrastuksia ja monia muita asioita. Joskus etsimäni on löytynyt helposti, toisinaan taas töitä on joutunut tekemään pitempään. Ja aina en ole voinut olla varma, olenko edes löytänyt sen mitä olen etsinyt. Ennuste on, että ikääntymisen myötä etsiminen jatkuu. Se vain muuttaa muotoaan. Silloin etsin ehkä kateissa olevia avaimia, silmälaseja ja muita arkisia tarpeitani.

Nuorena miehenä etsin myös elämälleni tarkoitusta, syytä olemassaolooni. Etsintä oli pitkähkö ja kivulias. Lukuisien yritysten ja erehdysten kautta löysin tarkoituksen elämälleni. Löysin Jumalan ja ymmärsin, että Hänellä on elämääni tulevaisuus ja toivo. On paljon asioita, joita vieläkin etsin. Mutta tiedän löytäneeni parhaimman, kun elän Kristukselle.

”Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin.” (Matt. 6:33) Etsimisen tulos on myös se, että saan kokea Jumalan pitävän elämästäni ja tarpeistani huolen. Toivon sinunkin löytävän elämällesi tarkoituksen – tulevaisuuden ja toivon!

maanantai 27. elokuuta 2007

Päivääkään en vaihtaisi pois...

Kalenteri näyttää kesän päättyvän. Vain kaikista optimistisimmat kesäihmiset enää uskovat kesähitin sanoin: ”Vielä on kesää jäljellä.” Toiveikkuuden voi kohdistaa jo tulevaan kesään. Se on jälleen tulossa, kunhan jotenkin selviämme ensin syksystä, talvesta ja keväästä. Tosin sitä en tiedä minä, eikä kukaan muukaan kohdallaan, näemmekö ensi kesää. Ihmiselon epävarmuuden ja rajallisuuden en anna kuitenkaan pilata viimeisiä kesän päiviä, enkä syksyn alkua. Vuosien varrella olen oppinut ja ottanut elämäni motoksi elää tässä ja nyt täysillä. Elää, kuin eläisin ikuisesti ja samalla olemalla valmiina joka hetki, kun lähtöni aika tulee. Ihmisenä minusta ei tule valmista, tuskin edes puolivalmista. Valmis lähtööni voin olla elämällä Jumalan armon todeksi Kristuksen sovitustyön kautta. Tästä syystä tiedän, että voin turvallisin mielin elää täyttä elämää. Elämää, jossa on tulevaisuus ja toivo. Ei edes tulevan syksyn harmaus ja koleat tuulet voi toivoani sammuttaa.

Pelloilla ja puutarhoissa eletään sadonkorjuun aikaa. Viljelijät arvioivat saatua satoa. Syksy on minullekin arvioinnin aikaa. Mitä hedelmää elämäni, tekoni ja työni ovat saaneet aikaan? Syksyn synkkyys tekee valitettavan usein minusta kovan ja arvottoman itseäni kohtaan. Pahat tekoni, väärät valintani, tekemättömät työt ja sanomattomat sanat pyrkivät vainoamaan ajatuksiani. Jopa vuosikymmenten takaiset murrosiän rikkinäisyydessä tehdyt teot ja sanotut väärät sanat muistuvat mieleen. Huomaan, että olisi niin monta asiaa, jotka toivoisin voivani tehdä uudestaan, monta tilannetta, jotka toivoisin voivani elää uudestaan. Monet sanat vetäisin takaisin ja niin paljon olisi sanottavaa, kun en sitä aikanaan sanonut. Jumalan armo ja se, että Hän hyväksyy minut tällaisena, antaa kuitenkin elämääni ja työhöni toivon. Vaikka elämäni ei aina ole kantanut vain hyvää hedelmää, niin voin silti sydämestäni todeta, etten päivääkään vaihtaisi elämästäni pois. Taivaallisen Isäni avulla on elämäni silti tuottanut niin paljon hyvää hedelmääkin. Ja tulee tuottamaan, kun elän Hänessä.

sunnuntai 17. kesäkuuta 2007

Konferenssi

Tervetuloa helluntaiherätyksen perinteikkäille kesäjuhlille Keuruulle juhannuksena. Minut tapaat Iso Kirja -opiston alueelta lauantaista 16. sunnuntaihin 24.6.2007. Suurimman osan ajasta vietän konferenssiorganisaatiota palvellen kansliapäällikkönä ja operatiivisen johtoryhmän yhtenä jäsenenä. Fyysisesti sijaitsen juhlakansliassa Iso Kirja -opiston kirjastorakennuksessa. Täällä päivystän ja yritän johtaa talkoolaisorganisaatiota vastuualueenani työhönotto, majoitus, info, mainostoimisto ja kultainen sydän -palvelupiste.
Perjantaina olen lastenteltalla puhumassa klo 16 Kid's Praise - lasten ylistysjuhlassa. Tervetuloa kuuntelemaan. Ylistysbändissä soittavat nurmijärveläiset muusikot.
Saatan jopa ennättää piipahtaa vaunullamme kahvilla silloin tällöin. Ei muuta kuin etsimään alueelta vaunua PAU-666! :)

tiistai 5. kesäkuuta 2007

Kesä!

Aika pitkä aika on vierähtänyt siitä, kun viimeksi ennätin ja jaksoin blogini parissa askaroida. Ilman sarvia ja hampaita on todettava, että olisin kokenut blogiin kirjoittamisen paljon antoisammaksi, kuin monet niistä asioista, joiden parissa olen koko kevään askaroinut ja tuhlannut energiaani. En koe kovin mielekkäänä aikuisten ihmisten "hiekkalaatikkoleikkejä", varsinkin kun kyseessä ovat "hengelliset" piirit. Mutta näköjään sitä sama raadollisuus vallitsee meissäkin, joiden oletettaisiin olevan hengellisesti kasvaneita.

Mutta ei sen enempää negatiivisista asioista. Kun laitan asiat puntariin, on vaaka sittenkin kallistumassa selkeästi myönteisten asioiden puolelle. Saimme järjestää Nurmijärven kaikkiin kolmeen isoimpaan taajamaan valtavan upeasti menneet Kids' Action Night -tapahtumat. Kirkonkylän, Klaukkalan ja Rajamäen tapahtumissa kävi lapsia yhteensä noin 550! En muiden uskosta tiedä, mutta minun uskoni ei tuollaiseen kävijämäärään etukäteen riittänyt. Mutta Jumala tekee ihmeitä.

Huhti- ja toukokuun vaihteessa tein seurakuntamme lähetystyöntekijän ja helluntaiherätyksen lähetysjärjestön Fidan lähetystoimintojen johtajan kanssa todella onnistuneen ja mielenkiintoisen matkan. Kahdeksan päivän aikana ajoimme itäisessä Euroopassa pikkubussilla noin 4000 kilometriä. Lähdimme Nurmijärveltä, sitten Baltian maiden halki Puolaan, Varsovaan. Siellä yövyimme ja jatkoimme aamulla Kosiceen, Slovakiaan. Slovakiasta Ukrainaan, jossa vierailimme useammassa romanikylässä kartoittamassa niiden tilannetta ja mahdollisuuksia aloittaa Ulkoministeriön kanssa yhteistyössä kyläkehityshanke. Ukrainasta jatkoimme Valkovenäjälle tapaamaan helluntaiunionin johtajia ja keskustelemaan romanityöstä. Minskistä menimme vielä viimeiseksi yöksi Vilnaan, Liettuaan. Ja sitten kotiin. Hieno reissu.

Toukokuussa juhlimme seurakuntamme 20-vuotisjuhlia ja järjestimme yhdessä Elämä ja Valo -yhdistyksen kanssa kesäjuhlat kirkonkylällemme. Lisäksi koko toukokuu on mennyt valmistellessa kesällä toteutuvaa aktiomatkaa Anapaan, Venäjälle. Lähden sinne tulkin ja kuuden nuoren tiimiläisen kanssa heinäkuun kahdeksi viimeiseksi viikoksi. Eve lähtee mukaani. Odotan matkaa innolla. Jo nyt Mustanmeren rannalla on ollut noin 30 asteen lämpötiloja ja meriveden lämpö on noin 22 astetta!!!

Mutta mikä parasta, niin nyt olemme lomalla. Loman piti alkaa 4. kesäkuuta maanantaina, mutta kuten tapana, niin ensimmäinen lomapäivä meni töitä tehdessä. :( Sen verran aina tuntuu jäävän rästiin töitä. Ja jotain pientä täytyy muutenkin kahden viikon lomajakson aikana tehdä. Yksi matkaraportti vihdoinkin loppuun ja käydä yhtenä iltana "hiekkalaatikolla" kinastelemassa, kuka onkaan suurin ja oikeassa. Toivottavasti en jää suurimmaksi ja osaan olla myös väärässä.

Lomalla kierrämme vähän Suomea asuntovaunun kanssa. Reitti menee suunnilleen näin: Nurmijärvi - Lappeenranta - Nurmijärvi - Uusikaupunki - Keuruu - Kalajoki - Vuokatti - Keuruu. Lomalta jäämme suoraan Keuruulle kesäkonferenssiin, jossa olen jälleen talkoissa mukana kansliapäällikkönä. Tiina pitää juhannusviikon vielä lomaa ja nauttii pyhien yhteydestä.
Ilmat ainakin näin loman alussa hellivät. Tänään nautimme Lyytikkälän uima-altaasta. Ilma 22 astetta, pilvetön taivas ja altaan vesi 24 astetta. Lapset riemuitsivat täysillä ja me vanhemmat mukana.

Ei muuta kuin nautitaan täysillä. Nyt on kesä!

lauantai 14. huhtikuuta 2007

Jaksetaan unelmoida

Unelmat ovat Jumalan antama lahja meille. Nekin unelmat, joihin on vain niin helppo uppoutua ja joista jälleen palataan hetken pakomatkan jälkeen todellisuuteen. Minulle näitä arjesta pakenemisen unelmia olivat aikanaan varhaisen nuoruuden kaukoihastukset, haaveet koripalloilijan urasta, eri ammateista ja haaveet ainaisesta auringosta ilman jäätä, lunta tai pakkasta. Kaukoihastus vaihtui lähirakkauteen, koripalloilijan uran sijasta haavelein koripallovalmentajan urasta, ammattihaaveet vaihtuivat todellisuuteen työssä, josta tuskin koskaan haaveilin ja ainainen aurinko ilman talveakin on paljon lähempänä todellisuutta kuin vaikkapa 25 vuotta sitten. Kiitos ilmastonmuutoksen.
Myös ne unelmat, joita kohden olen määrätietoisesti ponnistellut, ovat toivottavasti meille Jumalan antamia. Toisinaan havahdun miettimään, mistä unelmani, jotka minua ajavat eteenpäin, ovat lähtöisin. Jos ne eivät olisikaan Jumalasta, niin kuinka turhia ne silloin olisivatkaan! Siitä huolimatta, että saattaisin saavuttaa hetkellistä kunniaa, mainetta ja menestystä, ei sillä olisi merkitystä elämän suurien kysymysten kannalta.
Paavali oli sisäistänyt omassa elämässään, mihin hänen unelmiensa ja koko elämänsä tuli perustua. "Mutta kaiken tämän, mikä oli minulle voittoa, olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi. Pidän todella sitä kaikkea pelkkänä tappiona, sillä Herrani Kristuksen Jeesuksen tunteminen on minulle arvokkaampaa kuin mikään muu. Hänen tähtensä olen menettänyt kaiken, olen heittänyt kaiken roskana pois, jotta voittaisin omakseni Kristuksen ja jotta kävisi ilmi, että kuulun hänelle. Näin minulla ei enää ole mitään omaa, lain noudattamiseen perustuvaa vanhurskautta, vaan se vanhurskaus, jonka perustana on usko Kristukseen ja jonka Jumala antaa sille, joka uskoo. Minä tahdon tuntea Kristuksen ja hänen ylösnousemisensa voiman ja tulla hänen kaltaisekseen osallistumalla hänen kärsimyksiinsä ja kuolemaansa. Ehkä silloin saan myös nousta kuolleista." (Fil. 3: 7-11.)
Kun unelmani ovat sopusoinnussa Jumalan tahdon kanssa ja pyrin kohti unelmiani Jumalan johdossa, saan nähdä, kuinka ne toteutuvat. Tälläkin hetkellä elämässäni, työssäni, perheessäni ja seurakunnassani lukuisat unelmani ovat jo toteutuneet, ovat toteutumassa tai odottavat toteutumistaan. Minun ansioni tässä ovat olemattomat. Salaisuus on siinä, että kunnia kuuluu kaikesta yksin Kristukselle. Minä olen saanut oppia tuntemaan Kristuksen ja olen nähnyt elämässäni Hänen ylösnousemisensa voiman. Viimeisen vuoden aikana enemmän kuin koskaan ennen.
Nämä mahtavat kokemukset auttavat minua jatkamaan eteenpäin ja säilyttämään unelmani. Tai oikeastaan unelmoimaan vielä lisää!

perjantai 30. maaliskuuta 2007

Pisara - kasvun paikka

Tänään, 30.3. perjantaina, klo 18.35 tulee YLE TV1:ltä kirjoittamani Pisara.
Kyseessä on toinen käsikirjoitukseni. Ensimmäisestä tekeleestäni sain hämmästyttävän paljon hyvää palautetta. Toki sitä mainostin ja sain siksi katsojalukuja nousemaan. Toisaalta palauttteita tuli sellaisiltakin ihmisiltä, jotka olivat katsoneet "sattumalta" ohjelman ja löytäneet lopputeksteistä nimeni.
Katsoin toissapäivänä DVD:ltä tuon ensimmäisen Pisarani. Kuuntelin tekstin silmät kiinni ja toisen kerran kuvituksen kera. Hämmästyin, miten hyvältä teksti kuulosti. Siinä oli jopa sisältöä. Erikoiseksi katselu ja kuuntelu kokemuksen teki se, että näin jälkikäteen tekstiä oli vaikea enää mieltää omaksi. Siis tarkoitan sitä, että se vaikutti nyt kuunneltun ja katseltuna paljon paremmalta, kuin tuoreeltaan. Ehkäpä silloin oli turhaakin kriittisyyttä ja epävarmuutta.
Jännityksellä odotan, miltä tekstini näyttää toimitettuna ja kuulostaa Pentti Siimeksen lukemana. Synnytystuskat olivat tällä kertaa joka tapauksessa ennen kokemattoman kovat.
Tänään siis kello 18.35 "Kasvun paikka" YLE TV1:llä.

sunnuntai 18. maaliskuuta 2007

Ilosta itken

Kirjoitukseni Nurmijärven Uutisissa keskiviikkona 14.3.2007

Ei puhu eikä pussaa, väitetään meistä suomalaisista miehistä. Rationaalisia ja tehokkaita kuulemma olemme, mutta tunneäly ei ole vahvuutemme. Tähän listaan täytynee vielä lisätä, ettei suomalainen mies saa itkeä. Sain kasvaa lapsuuteni kodissa, jossa tunteiden näyttäminen oli hyväksyttävää. Opin halaamaan ja suukottelemaan. Rationaalisuus ja tehokkuus eivät minulle tulleet luonteenomaisina, eikä niitä minuun kasvattamallakaan istutettu. Tunneälyni tasoa muut ovat parempia arvioimaan. Luvan itkuunkin opin viimeistään äitini kuollessa, ollessani vasta yhdentoista. Miten turvallista oli itkeä isän sylissä. Olen yrittänyt siirtää tunteiden ilmaisemisen vapauden omiin lapsiini. En voi kuin hämmästellä, miten sisäsyntyinen on käyttäytymismalli, jonka mukaan itku ei ole luvallinen tapa näyttää tunteita. Kuopuksemme oli noin neljän vanha, kun hän kerran epäonnisesti harrasti vanhempien sängyllä hyppimistä. Pieni pää kolahti kovaan kiviseinään. Kipu toi kyyneleet silmiin ja väänsi suun itkuiseksi. Naama mutrussa hän kuitenkin tokaisi: ”Hah, hah. Mä nauran.” Pienelle pojalle nauru oli luvallinen ja hyvä asia, itku kielletty ja huono asia.

Paavali kirjoittaa roomalaisille ohjeeksi yhteisöllisen tunteiden jakamisen. ”Iloitkaa iloitsevien kanssa, itkekää itkevien kanssa.” (Room. 12:15.) Paavalin ohje toteutuu usein, kun koko kansakuntaa tai paikkakuntaa kohtaa riittävän voimakas suru tai ilo. Reilun parin vuoden takainen tsunami tai vuoden takainen euroviisuvoitto sai suomalaiset miehetkin osallistumaan kollektiiviseen tunteiden näyttämiseen. Toivottavasti oppisimme myös keskellä arkeamme, läheistemme ja lähimmäistemme lähellä näyttämään ja jakamaan tunteemme. Kokeilepa miten hyvältä tuntuu itkeä ilosta tai surusta. Nauraa onnesta tai vaikka vaan itselleen. Ja monin verroin paremmalta tuntuu, kun on joku kenen kanssa itkuni itken ja nauruni nauran.

torstai 8. maaliskuuta 2007

Täysille saleille

Enpä muista, milloin olisi ollut yhtä riemullista saarnata seurakunnalle, kuin viime sunnuntaina. Merkillistä, miten sitä syttyykin julistajana, kun saa puhua "täydelle" salille. Hyvänä lisänä hyvään fiilikseen oli tietenkin vielä se, että edeltävänä perjantai-iltana oli vetämässäni lasten liikuntakerhossa ennätysmäärä lapsia. Liikuntakerhon jälkeen pidin vielä varsin innostuneen ja toivottavasti myös kuulijoita sytyttäneen puheen nuortenillassa. Ja nuortenillassakin oli ennätysmäärä nuoria mukana. Kun tämän jälkeen näkee rukoushuoneen täyttyvän ihmisistä, oli puheeseen helppo saada sytykettä syvältä sielun syövereistä. Jääköön hengen osuus muiden arvioitavaksi.

Muitakin positiivisia asioita on seurakunnassamme jälleen viimeaikoina tapahtunut. Huhtikuun ensimmäisenä sunnuntaina järjestetään jo tämän vuoden toinen kastejuhla, kirpputorin talkoolaisten määrä on miltei kolminkertaistunut ja ensi kesän lastenleirin suunnittelukin pyörähti todella kivuttomasti liikkeelle.
Rukousilloissa kävijöiden määrä on ollut myötäisessä kasvussa. Varsinkin Pyhän kosketus -illoista on tullut todella paljon hyvää palautetta. Ja mikä parasta niin palaute on koskenut nimenomaan Pyhän kosketusta. Nyt olemme jo keskustelleet siitä, että ensi syksynä voisimme aloittaa streaming -lähetykset, eli suorat lähetykset netissä. Ruotsalaisen Reijo ja Netmissionin muu väki tekee hienoa työtä streaming-lähetysten suhteen. Myöskin eri taajamien rukouspiireissä käy väkeä ihan kivasti. Eipä kotikokoontumisiin niin valtavasti kerralla mahdukaan. Tietenkin voisimme kokoontua vielä useammissa kodeissa, kuin kolmessa, samaan aikaan...
Päätimme lähteä mittavaan, valtakunnalliseen evankelioimiskampanjaan. Kampanjan nimi on "Keskellä elämää". Kampanjan yhteydessä jaamme mm. jokaiseen Nurmijärven noin 16 000 talouteen Hyvä Sanoma Extra -lehden Nurmijärvipainoksen lehden. Lokakuussa olemme mukana Missio Tulevaisuus ja Toivo -kampanjassa. Silloinkin jaetaan Kalevi Lehtisen Sinulle -kirja jokaiseen kotitalouteen. Ylistysryhmämme on mukana tilaisuuksissa ja tietysti minäkin. Nautin täysillä, kun saamme toteuttaa mission yhdessä Nurmijärven luterilaisen seurakunnan kanssa.
On ollut ilo nähdä myös, kuinka hallituksemme laittaa tuumasta toimeen. Eli pian 20 vuotta vanhan rukoushuoneemme kuntoa on kohennettu monin eri tavoin.
Ja jos Jumala suo, niin saan viedä kesällä tiimin Anapaan Mustan meren rannalle evankelioimaan yhtä alueen kymmenistä lastenleireistä.
Kuten huomaat, niin elämme täällä Nurmijärvellä mielenkiintoisia aikoja. Se mitä edellä luettelin, on vasta osa siitä kaikesta mitä olemme kokemassa ja jo kokeneet.

Uskon, että saan jatkossakin julistaa täydelle salille ja palvella yhdessä kymmenien antautuneiden uskovien kanssa. Tehtävämme on edelleen julistaa, todistaa ja elää evankeliumi todeksi omalla paikkakunnallamme. Meidän tehtävämme on edistää oman paikkakuntamme parasta rakentamalla meille uskottua seurakuntaa parhaan kykymme mukaan. Näin olemme edistämässä paikkakuntamme hyvinvointia tarjoamalla parasta, mitä ihminen voi vastaanottaa.

Että mitäkö saarnasin "täydelle salille"? Sen voit käydä kuuntelemassa seurakuntamme kotisivuilta www.nurmijarvenhelluntaisrk.fi. Radio Deissä kuultavia toimittamiani Avainmedian Uutisia voit käydä kuuntelemassa Avainmedian kotisivuilta www.avainmedia.org. Siellä on tosin aina vain ajankohtaisin ohjelma kuultavissa ja voi olla, että toimittajana on Järvenpään Reija. Mutta se tuskin haittaa, koska Reija tekee myös oikein hyviä ohjelmia.

On muuten metka juttu, että silloin kun tapahtuu paljon myönteisiä asioita, niin vihollinenkin on liikkeellä. Mutta siitä ehkä joku toinen kerta vähän enemmän. Ihan siitäkin syystä, että tehtäväni ei ole julistaa pimeyden tekoja ja töitä. Minut on kutsuttu julistamaan Jumalan suuria tekoja ja töitä. Sitä teen riemulla sydämen kyllyydestä ja sieluni syvimmistä sopukoista asti.

keskiviikko 28. helmikuuta 2007

Haihtuvia ajatuksiako?

Helmikuun aikana olen saanut jo lukuisia valtavan hyviä ajatuksia blogiani varten. Ongelmaksi on muodostunut vain se, etten ole ennättänyt enkä jaksanut niitä työstää tekstiksi. Ja nyt kun priorisoin blogin kirjoittamisen riittävän tärkeäksi työksi, niin nuo hyvät ajatukset ovat jo haihtuneet.

Jos oikein muistan, niin jotakin ajattelin kirjoittaa aitoudesta ja avoimuudesta. Siihen sain ajatuksen ollessani lenkillä paukkupakkasilla "hiihtomaski" kasvoillani. Oli valtavan hauskaa ja mielenkiintoista seurata ihmisten reaktioita heidät kohdatessani. Iso (190/115) mies musta kasvot peittävä "kommandopipo" päässään herätti huomiota. Taisi ohitse ajanut poliisikin hiljentää kohdalla.

Toinen aihe, joka mielessäni on pyörinyt, liittyy Etelä-Karjalaan ja Lappeenrantaan. Tuo entinen kotikaupunkini näyttelee edelleen niin suurta roolia muistoissani, että siitä on jotakin vielä kirjoitettava.

Kolmantena jo osin haihtuneena aiheena oli Myllypuro. Helsingin paras lähiö, Itä-Helsingin helmi ja Suomen venäläisin "paikkakunta". Minun muistoissani se on vähintään tuhat kertaa mainettaan parempi paikka. Tilasin joulun alla Myllypuron historiikin. Oli ilo lukea muistelmia lapsuudesta 70-luvun Myllypurossa. Varsinkin, kun kirjoittajana oli Petteri Raito, luokkatoverini Myllypuron kansakoulun musiikkiluokalta 72-76. Myllypuro on edukseen myös nettisivuilla.

Neljäs aihe on jo sitten enemmän teologinen. "Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia vaan haalivat itselleen halunsa mukaisia opettajia kuullakseen sitä mitä kulloinkin mieli tekee. He tukkivat korvansa totuudelta ja kääntyvät kuuntelemaan taruja. Mutta pysy sinä järkevänä kaikissa tilanteissa, kestä vaivat, julista evankeliumia ja hoida virkasi tehtävät." (2. Tim. 4: 3-5.) Toivottavasti en itse ole sairastunut korvasyyhyyn, kun sitä niin paljon havaitsen ympärilläni!

Viides aihe liittyy yhteen lukuisista meneillään olevista projekteistani. Olen saanut kerätyksi isäni, isovanhempieni ja Viinikkalan suvun vaiheista muutamia tunteja talteen isäni kertomana. Projekti on vielä kesken. Nyt ollaan tultu 1800-luvun lopusta jo sotavuosien ohi ja olemme isäni nuoruusvuosissa 1950-luvulla. On ollut valtavan antoisaa kuunnella isäni tarinointia.

Ja kai niitä oli joitakin muitakin aiheita. Mutta jospa näistä lupaamistanikin saisin jotakin syntymään maaliskuun aikana. Vaikka blogini on päivittynyt hitaasti, olen toki kirjoitellut muuta koko ajan. Voit käydä lukemassa Kirkon tiedotuskeskuksen sivuilta Pisara -ohjelman käsikirjoituksen. Ohjelma tuli ulos 2.2.2007. Oli ihan onnistunut omasta mielestänikin ja sain ihan kivasti palautetta ohjelmasta. Itselleni oli yllättävän iso asia kuulla Pentti Siimeksen lukevan tekemääni tekstiä. Myös Kirkon tiedotuskeskuksen toimittaja Kristiina Hannula antoi hyviä eväitä tekstini lopulliseen muotoon ja hän oli kuvittanut ohjelman erittäin onnistuneesti. Seuraava käsikirjoittamani Pisara tulee YLEn TV 1:ltä perjantaina 30.3. klo 18.35 ja uusintana maanantaina 2.4. klo 15.55.

sunnuntai 4. helmikuuta 2007

Joka apua saa, sitä joskus tajuu myös antaa...

Kirjoitukseni Nurmijärven Uutisten Toivoa torstaihin palstalla keskiviikkona 31.1.2007.

Suomalaisuudesta ja meille ominaisista käyttäytymismalleista on olemassa monenlaisia uskomuksia. Näiden stereotypioiden totuudenmukaisuutta on vaikea arvioida. Kun saamme itse kertoa millaisia olemme, ovat käsityksemme itsestämme huomattavasti helpompi hyväksyä. Kun taas kuulemme totuuden itsestämme muilta, on sitä paljon vaikeampi sulattaa. Varsinkin, kun totuuden kertojina ovat rakkaat naapurimme tai sukulaiskansamme. Monet mielikuvat meistä suomalaisista perustuvat menneiden vuosikymmenten aikana syntyneeseen käsitykseen itsestämme ja muiden käsitykseen meistä. Rehellisyys, ahkeruus, sisukkuus ja luotettavuus tuntuvat oikeilta ja hyviltä. Mutta entäpä alkoholin liika käyttö, puukkohippa humalassa, jurottaminen, kateus, puhumattomuus? Ei niin mairittelevaa kuultavaa itsestämme. Yksi ominaisuutemme lienee myös se, ettemme tarvitse apua muilta.

Moni asia olisi elämässäni sujunut paljon kivuttomammin, jos olisin osannut pyytää ja vastaanottaa apua. Vasta selkä seinää vasten tai kuilun partaalla, olemme tarpeeksi nöyriä ottamaan vastaan meille tarjottavan avun. Jotkut eivät silloinkaan. Ylpeyden ja väärän itsekkyyden kierre syntyy, kun emme ole tottuneet ottamaan apua vastaan, niin emme sitä myös osaa antaakaan. Elämäni yksi suurimpia löytöjä on ollut oppia avun tarvitsijaksi. Miten vapauttavaa onkaan ollut todeta, ettei minun tarvitse selvitä yksin. Rinnallani on läheisiä, jotka ovat halukkaita tarjoamaan apuaan. Ja mikä parasta, olen oppinut tuntemaan Jumalan isänä, jolla on aina aikaa. Hän on valmis auttamaan minua. Jumalan läsnäolossa elämässäni on turva, lohtu, suoja, varjelus ja apu kaikissa elämäni tilanteissa, niin hyvinä, kuin hädänkin hetkinä.

"Minä luotan sinun armoosi, saan iloita sinun avustasi. Minä laulan kiitosta Herralle, hän pitää minusta huolen." (Ps. 13: 6)

keskiviikko 24. tammikuuta 2007

Maitokärryntyöntäjän kylä

Heikki Turunen kirjoitti vahvoin värein suomalaisen ja pohjois-karjalaisen maaseudun kuvauksen kirjassaan Kivenpyörittäjän kylä. Maaseudun kuvauksen lisäksi kirja kertoo kipeällä tavalla maaseudun murroksesta ja ihmisten kohtaloista. Turusen tyyli on varsin maanläheinen, mutta armoitettu humoristi ja tarkka ihmismielen kuvaaja hän joka tapauksessa on. Simpauttaja ja Kivenpyörittäjän kylä ovat tulleet tutuiksi myös ihan kelvollisista elokuvista.

No joka tapauksessa hiljattain tajusin, että jokaisella kylällä lienee oma kivenpyörittäjänsä. Se vilpitön, puhdassydäminen kaveri, jolle on miltei yksi ja sama, mitä muut hänestä ajattelevat. Kivenpyörittäjän tehtävä on olla jonkinlainen mittari, joka mittaa suvaitsevaisuutta, erilaisuuden hyväksymistä ja sietämistä. Useimmiten ihmisten reaktiot vaihtelevat naurusta välinpitämättömyyteen. Jotkut kiusaantuvat ja toiset kääntävät katseensa häveliäästi sivuun. Joku sentään suhtautuu kivenpyörittäjään ihmisenä ja lähimmäisenä. Kivenpyörittäjän tietävät kaikki, muttei kukaan kai oikeastaan häntä tunne.

Jälleen eräänä aamuna ihailin Nurmijärven kirkonkylän kivenpyörittäjää. Tai pitää oikeammin sanoa, että maitokärryntyöntäjää. Liikennevaloissa seisoessani katselin, kuinka hän pää pystyssä, tyytyväinen ilme kasvoillaan käveli vihertävässä turvaliivissään suojatietä edessäni. Ihan kuin aavistaen, hän hidasti kulkuaan ja vilkaisi suoraan minua. Siinä me pienen hetken katsoimme toisiamme. En ennättänyt edes hymyillä, kun hän jälleen kääntyi katsomaan eteensä ja pian tyhjine maitokärryineen oli mennyt ohi. Tuon lyhyen hetken aikana tajusin kadehtivani tuota osaa itselleni. Miten onnelliselta maitokärryntyöntäjä näyttikään. Hänellä oli juuri oikean kokoinen tehtävä, oikeat välineet ja into toteuttaa tehtäväänsä. - Minä mietin vieläkin, mikä minusta isona tulee. Toisinaan elämässäni koen varusteiden ja tehtävien olevan liian haasteelliset ja toisinaan taas ahdistun liian pieneen ja haasteettomaan tehtävääni.

Nyt tiedän, mitä haluan elämältäni. Joten älä säikähdä, jos näet minut työntämässä maitokärryä tai pyörittämässä kiveä...

keskiviikko 17. tammikuuta 2007

Onnellinen mies

"Onnellinen se, joka pelkää Herraa, se, joka vaeltaa hänen teitään. Saat nauttia työsi hedelmistä, hyvä on osasi, sinä onnellinen! Vaimosi, sinun talosi emäntä, kukoistaa kuin viiniköynnös, lapsia on pöytäsi ympärillä kuin oliivipuun juurella vesoja. Tällaisen siunauksen ja onnen saa mies, joka pelkää Herraa. Siionin Herra siunatkoon sinua! Koko elämäsi ajan sinä näet, kuinka Jerusalem kukoistaa, sinä saat nähdä lastesi lapset. Rauha ja menestys Israelille!" (Ps. 128.)

Tähän matkalauluun on helppo yhtyä. Illalla olimme aivan valtavan upeassa "Pyhän kosketus" -illassa omassa seurakunnassamme. Ylistysryhmä johti ylistykseen ja rukoukseen. Väkeä ei ollut pilvin pimein paikalla, mutta oli kuitenkin. Ja mikä tärkeintä; Pyhä Henki oli keskuudessamme. Valtavan upea avoin ja turvallinen ilmapiiri täytti rukoushuoneemme. Oli mahtavaa nähdä, kun ihmiset tulivat kosketetuiksi. Nyt jään odottamaan, mitä tuo kosketus itse kunkin elämässä sai aikaan. Minulle hienointa illoissa on se, että pastorina saan palvella miksauspöydän takana, toki tarvittaessa pastorin tehtävissäkin. Tämä johtuu siitä, että yleinen pappeus toimii ja aina vain paremmin seurakunnassamme. Psalmin sanoja mukaillen: "Saan nauttia työni hedelmistä, hyvä on osani, minä onnellinen."

Tilaisuuden jälkeen rynnistin vielä pelaamaan tennistä. Ja voitelu jatkui. Olin lähes voittamaton, vaikka vastus oli tällä kertaa tosi kova. Jopa tenniskentällä siis koin, että "tällaisen siunauksen ja onnen saa mies, joka pelkää Herraa."

Tenniksen jälkeen luin sähköpostini ja vastailin niihin. Viesteissä oli monia myönteisiä asioita, joten onneni vain lisääntyi. Ja kiertäessäni ennen nukkumaanmenoani makuuhuoneemme läpi ja katsoessani rauhallisesti nukkuvia lapsiani ja vaimoani, en voinut muuta kuin todeta olevani onnellinen mies. "Vaimosi, sinun talosi emäntä, kukoistaa kuin viiniköynnös, lapsia on pöytäsi ympärillä kuin oliivipuun juurella vesoja."

Mutta se suurin onni on kuitenkin siinä, että olen hiljalleen oppinut ymmärtämään Herran pelkoa. "Onnellinen se, joka pelkää Herraa, se, joka vaeltaa hänen teitään."

maanantai 8. tammikuuta 2007

Uusi luomus

Uutta vuotta on eletty jo viikon verran. Iän myötä olen kyynistynyt valtavasti. En enää vuosiin ole luottanut uuden vuoden lupauksien pitävyyteen ja siksi olen niiden tekemisestä luopunut. Sen verran tunteellisuutta vielä itsestäni löydän, että uuden vuoden yönä herkistyn hetkeksi muistelemaan menneitä ja haaveilemaan tulevasta. Tuon hetken, kuten sen jälkeenkin olen ollut äärettömän kiitollinen kaikesta menneestä. Tulevasta en tiedä, mutta luottavaisin mielin sitä odotan. "Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Sen elämän, jota tässä ruumiissani vielä elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani." (Gal. 2: 20.)

Viime vuoden viimeisistä päivistä alkaen, on mieltäni lohduttanut ja rohkaissut valtavasti Paavalin opetus korintilaisille. "Jokainen, joka on Kristuksessa, on siis uusi luomus. Vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle!" (2. Kor. 5: 17.) Miksi muistella menneitä, koska uudestisyntymässä olen saanut vastaanottaa täysin uuden luomuksen. Minussa tapahtui vanhurskauttamisen yhteydessä täydellinen muodonmuutos ja saan uskon kautta samaistua Kristukseen. Ja tulevaisuutta ne tarvitse pelätä ei murehtia, koska en enää ole kadotustuomion alainen, vaan olen Hänessä, joka on ylösnousemus ja elämä. Voisiko vuosi enää paremmin alkaa!