perjantai 6. lokakuuta 2006

Nakkikioskitappelu

Olimme eilen poikien kanssa katsomassa Jokerit-Tappara matsia. Mietin aika tosissani etukäteen, että miten toimin vastuullisena isänä tilanteessa, jos täysipäisinä itseään pitävät urheilijat alkavat ottaa nyrkein mittaa toisistaan. Ratkaisuni olisi ollut, että olisin marssittanut pojat ja itseni ulos pelistä. Lisäksi olisin tehnyt reklamaation ja vaatinut rahat takaisin sekä tehnyt tutkintapyynnön asiasta. Jokerit mainostaa otteluitaan koko perheen tapahtumina. Samaan aikaan peliyhtiö EA laittaa NHL-peliensä kanteen merkinnän, joka kieltää pelin pelaamisen alle 15-vuotiailta. Syynä on pelissä oleva väkivalta. Monissa peleissä ja elokuvissa ikäraja määritetään melko korkeaksi myös kielenkäytön takia. Eilisen pelin katsojien kielenkäyttö oli sitä tasoa, että koko perheen tapahtumaksi ei jääkiekkomatsia voi mieltää.
Miten perustelen viisivuotiaalle, että tuomaria voi haukkua miten törkeillä nimillä tahansa? Tuomarin tulisi edustaa pelissä auktoriteettia, jonka tehtävänä on huolehtia oikeudenmukaisuudesta, tasapuolisuudesta ja sääntöjen nuodattamisesta. Entä sen, että sivistyneet ihmiset seisaaltaan noussen pilkkaavat vastustajan pelaajaa, joka on sääntöjenvastaisen teon seurauksena maassa loukkaantuneena? Ja kaiken lisäksi tuo sääntöjen rikkoja on sankari, jota kannustetaan ja joka tervehtii yleisöä voittajan elkein? Miten selitän lapsilleni sen tosiasian, että sääntöjä ei tarvitse noudattaa, koska on olemassa toiset kirjoittamattomat säännöt joiden mukaan ensisijaisesti toimitaan? Kirjoittamattomien sääntöjen puitteissa on lupa pahoinpidellä, vahingoittaa, kostaa ja toimia omavaltaisesti poliisina. Miten saan pojat ymmärtämään, että nyrkkitappelusta nakkikioskin jonossa saa syytteen ja tuomion, mutta kaukalossa siitä saa sankarin maineen? Voivatko lapset käsittää, miksi seurojen ylin johto puolustaa rikosten sallimista kiihkein sanankääntein, kertoen kaiken olevan vain "koko perheen" viihdettä?
Tälle kaudelle SM-liiga teki viisaita ratkaisuja karsiessaan pois turhan mailahäirinnän ja muun epäasiallisen koiruuden. Milloin ollaan tarpeeksi rohkeita tekemään päätöksiä pelin saattamiseksi väkivallattomaksi tai laittamalla peleihin ikärajaksi K15?
Usein sanotaan, että humalatila paljastaa ihmisen todellisen luonteen. Olen huomannut, että todellinen luonne paljastuu myös jääkiekko-ottelussa. Hämmästellen olen katsellut ihmisten käyttäytymistä otteluissa. Miten paljon patoutumia, agressioita ja lapsellista käyttäytymistä meissä onkaan. Tunnustan pelkääväni sitä, mitä olen ihmisistä nähnyt jääkiekko-otteluissa. Se miten toimimme lätkämatsissa, toimii myös työelämässä, parisuhteessa, käyttäytymisessä liikenteessä, toisten kunnioittamisessa ja niin edelleen. Pelissä tuo käytös tulee esiin ehkä voimakkaammin, mutta minulle se paljastaa totuuden ihmisten käyttäytymisestä myös muualla. Mietipä, mitä tarkoittaa arjen keskellä ihmisessä se, että hänelle jääkiekkotuomarin synonyymi on miehen sukupuolielimen kaikki mahdolliset nimitykset. Entä se, kun maahan lyödylle huudetaan hävyttömyyksiä tai se että rikollinen ja väkivaltainen toiminta saa suosionosoitukset. Hämmästyksekseni huomasin, vaikka edelleen pidän urheilusta ja sen seuraamisesta, että joudun tunnustamaan, etten todellakaan nauti näkemistäni ja kokemistani asioista. Haluanko viedä lapseni K15 tapahtumiin kokemaan sellaisen hengen ja ilmapiirin vaikutusta, johon en voi sydämessäni samaistua? Tätä jään miettimään vakavasti.
Sitä paitsi minun luonteeni paljastuu myös peleissä. Ja se tarkoittaa sitä, että useimmiten suosikkini häviävät, koska isältäni perimän luonteeni mukaan, asetun useimmiten heikoimman puolelle. ;)