perjantai 24. maaliskuuta 2017

Pastorin ajatelmia elämästä

Näitä on aina välillä tulla tupsahtanut mielen syövereistä fb-ystävieni iloksi, harmiksi tai mistä minä tiedän mitä niistä on ajateltu. Ja vaikka kukaan ei ole niitä pyytänyt kokoamaan, niin tänne minä ne nyt laitoin. Jos edes joku näistä 42 ajatelmasta onnistuisi synnyttämään ajatuksia, rohkaisisi tai ehkä vähän huvittaisi, niin ihan hyvä. Saa ihan vapaasti lainata ja laittaa kiertoon!

Umpihangessa etenee helpommin juosten kuin kävellen. Joten kannattaa pitää itsensä hyvässä kunnossa.

Säännöllinen liikunta ja päivittäinen ajan erottaminen Työnantajan läsnäolossa olemiseen lisäävät työtehoa, jaksamista ja opettavat käyttämään ajan oikein. Koskaan ne eivät ole mistään muusta pois!

Kerro joka päivä puolisollesi ja lapsillesi, miten arvokkaita ja rakkaita he ovat. Huomaat kiitollisuuden täyttävän omankin mielesi.

Kunnioita edellisiä sukupolvia ja heidän työtään meidänkin hyväksemme. Arvosta ja tue niitä, jotka nuoruuden voimassaan menevät taidoillaan, lahjoillaan ja viisaudellaan ohitsesi. Mutta älä silti jää menneeseen tai pelkää tulevaa, vaan ota tämä päivä haltuusi ja elä elämääsi nyt.

Ole rehellinen. Myös elämänohjeita antaessasi. Joten tunnustan reilusti, että kaikki ohjeet ovat eri lähteistä omaksuttuja. Mutta silti koeteltuja ja omassa elämässäni toimiviksi todettuja. Rehellisyys kannattaa aina.

Elä ja rakasta kuin viimeistä päivää ja samalla kuitenkin niin kuin eläisit ja rakastaisit aina ja ikuisesti.

Kun ei ole mitään viisasta sanottavaa, voi olla ihan hiljaakin.

Ainakin yhdet kohtuulliset yöunet ovat usein hyödyksi, ennen kuin vastaat saamaasi kritiikkiin. Varsinkin, kun koet kritiikin aiheettomaksi.

Jos yrität olla kaikille mieliksi, joudut luopumaan periaatteistasi ja arvoistasi, jotka ohjaavat toimintaasi. Pidä kiinni periaatteistasi ja arvoistasi, jos haluat olla sinut itsesi kanssa ja säilyttää mielenrauhasi.

Yritän jatkuvasti muistaa, ettei ole yhtään turhaa kysymystä, eikä yhtään väärää mielipidettä. Kysyä kannattaa aina, kun jotain ei ymmärrä. Parempi elää tietoisuudessa, kuin tietämättömyydessä.
Mielipiteillä rikastutat keskusteluja, tuot päätöksentekoon elementtejä ja avarrat toisten näkemyksiä. Muistetaan kuitenkin, että mielipiteet ovat mielipiteitä ja totuus on jossakin.

Tuoksut tarttuvat. Voit levittää lannan hajua tai kukkien tuoksua. Asenteet ovat kuin tuoksu. Nekin tarttuvat herkästi, jolloin ne joko houkuttelevat tai torjuvat. Siksi valitsen tänäänkin kukan tuoksun ja myönteiset asenteet.

Jos haluat elää mielekästä ja tyydyttävää elämää, pidä tasapainossa turvallisuutta tuottavat rutiinit ja rohkeus rikkoa rutiineja. Tapoja ja tottumuksia tarvitaan, mutta myös kykyä muuttaa niitä.

Aseta tavoitteet oikealle tasolle. Ei liian ylös, ettet koe jatkuvasti epäonnistumista ja riittämättömyyden tunnetta. Ei myöskään liian alas, että kehittyisit ja menisit eteenpäin.
Kun tavoite on juuri sopivasti oman tasosi ylärajoilla, niin elämässäsi on tarpeeksi haastetta ja kehityt jatkuvasti.

Hyväksy keskeneräisyytesi, puutteesi ja heikkoutesi. Suostu silti jatkuvaan kasvuun ihmisenä ja lähimmäisenä. Loppujen lopuksi huomaat, että keskeneräisyytesi, puutteesi ja heikkoutesi muuttuvatkin voimavaraksesi.

Älä tyydy vain mustaan ja valkoiseen, kun sinulle on annettu kaikki värit, sävyt ja mahdollisuus käyttää niitä. Käytä ja nauti väreistä elämässäsi!

Opettele tuntemaan voimavarasi ja pidä huolta siitä, että käytät voimiasi oikein. Voimasi on annettu siksi, että käyttäisit niitä, mutta tyhjällä tankilla et kauan jaksa. Muista tankata riittävän usein ja oikein!

Vaikka ikä onkin vain numeroita, niin hyväksy oma ikäsi. Muista, etteivät ikäisesi ole sinua vanhempia ja et enää ole samanikäinen itseäsi nuorempien kanssa. Älä vertaa itseäsi ja ikääsi muihin. Ole juuri sen ikäinen kuin olet ja tunnet. Näin vältät viidenkympin villityksen.

Sen on riitettävä, että teet parhaasi niillä lahjoilla, kyvyillä ja taidoilla, joita sinulle on suotu. Sanokoot, ajatelkoot tai vaatikoot muut mitä tahansa.

Oppiaksesi ja kasvaaksesi ihmisenä vietä aikaa itseäsi älykkäämpien, sivistyneempien ja kokeneempien seurassa kuunnellen ja kysellen. Pysyt samalla myös nöyränä ja opit itsekin jakamaan eteenpäin omasta henkisestä pääomastasi.

Opettelen olemaan tyytyväinen vähään, koska sitä minulla riittää. Paljon annetaan ilmeisesti niin kovin harvoille, joten siitä ei näytä riittävän jaettavaksi.
Onneksi armoa on tarjolla armon päälle ja se ei edes kulu eteenpäin annettaessa.

Vaikka olisitkin kaikin puolin pätevä ja osaava, vahva ja viisaskin, niin ota silti tarjottu apu vastaan. Jos aina torjut apua tarjoavat, et heitä löydä silloin, kun apua kipeimmin tarvitsisit.

Kun tiedostat oman keskeneräisyytesi ja siedät sitä, niin osaat sietää keskeneräisyyttä myös toisissa ja kykenet osoittamaan armollisuutta heille.

Opettele ottamaan kehut, kannustus ja kiitos vastaan iloiten ja talleta ne varastoon pahan päivän varalle. Niitäkin päiviä tulee ihan varmasti, ettei kukaan kehu, kannusta eikä kiitä.

Hyväksy se, ettet saa koskaan toista ihmistä ymmärtämään viestiäsi, tarkoitustasi, ajatuksenkulkuasi, mielipidettäsi, uskoasi tai huumoriasi niin kuin yrität ne sanoa, näyttää, jakaa tai elää todeksi. Ja sama toisinpäin, eli et koskaan voi täysin ymmärtää toisen ihmisen viestiä, tarkoitusta, ajatuksenkulkua, mielipidettä, uskoa tai huumoria. Voit kuitenkin kehittyä viestijänä, kun valitset avoimuuden, annat aikaa ja jaat elämääsi lähimmäisesi kanssa.

On mahtavaa, kun saa tehdä asioita ja työtä, johon sydän palaa ja jotka kokee omikseen. Samalla on hyväksyttävä, ettei voi ainoastaan syödä kermavaahtoa ja mansikoita kakun päältä. Kutsumuksen työhönkin kuuluvat kehälliset asiat, jotka on tehtävä ja hyväksyttävä. Kun näistä muodostuu tasapainoinen ja ehjä kokonaisuus, pysyy käyttökelpoisena ja jaksaa paremmin.

Elä, tee työtäsi, unelmoi ja rakasta, niin kuin eläisit täällä ikuisesti. Pidä huolta ihmissuhteistasi, perheestäsi, itsestäsi ja suhteestasi Jumalaan, niin kuin eläisit viimeistä päivää!

Mielipiteet ja niiden esittäminen eivät tarkoita oikeassa olemista tai totuutta. Joskus mielipiteesi saattavat osua oikeaan ja silloinkin useimmiten vahingossa. Mielipiteet eivät kuitenkaan ole koskaan vääriä. Niitä tarvitaan värittämään elämäämme ja ihmissuhteitamme.

Kauempaa näkee asioita paljon selvemmin ja kirkkaammin. Eikä kauempaa katsellessa lennä kurakaan silmille. (Ikänäkö opettaa!)

Matkaa on paljon helpompi taittaa ilman turhaa kuormaa. Kaikki se, mitä todella tarvitsemme kulkee kätevästi mukanamme sydämissämme.

Jos haluat kokea olevasi elossa ja nauttia kaikesta hyvästä, mitä sinulla on, kannattaa herätä aamulla aikaisin. Aamun seesteisyydessä ajattelet, tunnet ja elät vahvasti. Ja tiedät, että sinulla on pitkä päivä edessäsi elettäväksi ja iloittavaksesi.

Paras alku uudelle vuodelle olisi tabula rasa. Ei menneisyyden arpien, eikä tulevaisuuden harha- ja haavekuvien vankina olemista. Jospa pystyisin elämään tässä hetkessä ja heittäytyä nykyisyyteen uskalluksella ja ennakkoluulottomuudella. Itse en siihen pysty, mutta pyyntöni onkin, että voisin elää alkaneen vuoden johdatuksessa luottaen sokeasti Työnantajaani ja Luojaani!

Kun on tarpeeksi kuivaa, niin tarvitaan vain pienen pieni kipinä, hiljainen tuulenhenkäys, jotta tuli syttyy ja leviää! Joten älä pelkää kuivuutta elämässäsi. Sen kautta voidaan kulottaa uutta peltoa, joka tulee antamaan runsaan sadon.

Elämä pitää kyllä huolen siitä, että pysymme nöyrinä. Kesän helteisinä päivinä pöllyää lunta tupaan ja talven pakkasilla kärvistelet tuskallisissa helteissä. Toivottavasti kuitenkin riittävän usein elämämme olisi sopivasti plussan puolella, jotta toivo säilyisi.

Syvissä vesissä on vielä valtavasti tutkimatonta ja löytämätöntä elämää ja kauneutta.

Totuus ilman rakkautta on tappava ase. Rakkaus ilman totuutta jää etäiseksi, stratosfääriin. Totuus rakkaudessa tekee usein kipeää, mutta koituu parhaaksemme. Rakkaus totuudessa tulee ihon alle, parantaa, eheyttää ja tekee elämästämme elämisen arvoisen.

Olet saanut elämänkokemuksesi sitä varten, että voisit toimia kuuntelijana, rinnalla kulkijana, sielunhoitajana, mentorina, ystävänä ja lähimmäisenä. Elämänkokemuksesi on pääomaa, jota kannattaa käyttää ja jakaa yhteiseksi hyväksi. Jakaminen ei koskaan pienennä pääomaasi, vaan se on sijoitus, joka tuottaa aina voittoa kaikille osapuolille.

Kun kaipaat positiivista kannustusta ja rohkaisua, ole avoin ja pyydä sitä rohkeasti. Kiireiseen elämäntapaamme kuuluu se, ettemme pysähdy tarpeeksi pitkäksi aikaa toistemme kohdalle. Nykäise hihasta, laita viestiä tai soita, jos olen kulkenut ohitsesi huomaamatta, mitä tarvitset. Olen itsekin opettelemassa taitoa kertoa tarpeistani.

Itselleni sain syntymälahjana tiivisteet vialliset.
Siunaus karjalaisten geenien.
Avulla itkun poistuvat sielun kuormat liialliset.
Syyksi tarvitsen vain surun tai ilon, ison tai pienen.
Ovat siis elämäni keveyden salaisuudet:
kyyneleet surujen ja kyyneleet ilojen!

Mielipiteitä pitää mahtua maailmaan. Yli 7 miljardilla ihmisellä on oikeus omiin mielipiteisiinsä. Mielipiteillä voidaan hajottaa tai rakentaa, haavoittaa tai parantaa. Kunnioituksen ja myönteisyyden kautta esitetyt mielipiteet rakentavat ja parantavat. Silloinkin, kun olemme eri mieltä.

Anteeksiantamus on dynamiitti, jolla räjäytät anteeksiantamattomuuden kalterit elämästäsi. Anteeksiantamus antaa sinulle vapauden ihmissuhteissasi, kutsumuksessasi, luovuudessasi, elämänilossasi, uskossasi ja vapauttaa sinut nauttimaan sielusi kyllyydestä elämästäsi. Eikä siinä vielä kaikki, sillä antamalla anteeksi vapautat myös anteeksiantamuksesi kohteen! Koska olen saanut mittaamattoman paljon anteeksi, niin haluan siirtää lahjaksi saamani vapauden eteenpäin ja antaa anteeksi itselleni ja lähimmäisilleni. Kun olen saanut elää vapaudessa, en halua, enkä alistu, enää koskaan vangiksi.

Kun lapseni olivat pieniä, he kaikki nauttivat yhteisestä leikistämme ”Oops! I did it again”. Tuossa leikissä otin heidät kunkin vuorollaan syliini ja olin muka vahingossa pudottavinaan heidät. Samalla kuitenkin pidin heistä siten kiinni, että saatuaan vatsanpohjaansa vapaan pudotuksen tunteen, koppasin heidät syliini. Lapset nauttivat leikistämme ja niin minäkin. Voi miten hyvältä tuntui kokea lasten rajaton luottamus isäänsä. Heille ei tullut mieleenkään epäillä isän taitoa, lihaksia tai tahtoa ottaa heidät kiinni. Samalta minusta usein tuntuu elämässäni. Jumala sallii toisinaan minun nauttia vapaan pudotuksen tunteesta, mutta kuitenkin aina Hän on ottanut minut turvallisesti syliinsä juuri oikealla hetkellä. Lievästi korkeita paikkoja kammoavana ja putoamista pelkäävänä vapaan pudotuksen nautinto jää usein vähäiseksi, mutta sitäkin paremmalta tuntuu päätyä rakastavan Isän turvalliseen syliin. Nämä kokemukset ovat luoneet vahvan perustan uskolleni, että on olemassa Jumala, johon voin aina luottaa. Oppimani luottamuksen olen saanut siirtää myös tärkeimpiin ihmissuhteisiini, kuten avioliittoon. Kun tahdon luottaa puolisooni ja itse olen hänen luottamuksensa arvoinen, olemme suhteessamme vapaita ja pysymme siinä omasta vapaasta tahdostamme. Ihmisinä me petymme toinen toisiimme, puolisoinakin, ennemmin tai myöhemmin. Mutta on ollut mahtavaa oppia, että voimme armon avulla, joka konkretisoituu anteeksiantamuksena, löytää luottamuksen uudelleen ja uudelleen. Kun Jeesus sai osakseen rakkautta naiselta, jota muut pitivät syntisenä, Jeesus opetti: ”hän sai paljot syntinsä anteeksi, sen vuoksi hän rakasti paljon. Mutta joka saa anteeksi vähän, se myös rakastaa vähän.” Koska olen saanut niin paljon anteeksi, niin Jumalalta, kuin rakkailtanikin, ei minulle jää muuta vaihtoehtoa, kuin rakastaa paljon. Ja yksi parhaimmista tavoista osoittaa rakkautta on luottaa ja olla luottamuksen arvoinen, tarvittaessa antaa anteeksi ja jälleen luottaa ja olla luottamuksen arvoinen. Olen toiminut koetestaajana jo vuosikymmeniä, joten voin suositella: luottamus = vapaus elää ja nauttia elämästä!

Miltei aina matkoillani olen joutunut kokemaan erilaisia pieniä tai vähän isompiakin vastoinkäymisiä, haavereita tai väärinymmärryksiä. Joskus olen valinnut väärän reitin, missä tiet ovat olleet mutkaisia ja kuoppaisia, olen myöhästynyt, hukannut ja unohtanut tavaroita, saanut naarmuja ja kolhuja, kokenut kulttuurien välisiä törmäyksiä ja sairastellut. Ja aika usein matkoillani on tullut kitkaa myös suhteeseen matkakumppaneideni kanssa. Kaikesta tästä huolimatta olen aina nauttinut matkoistani. Olen suorastaan rakastanut kerätä kokemuksia, oppia uutta, ihailla maisemia, tutustua uusiin ihmisiin ja kulttuureihin, elää rohkeasti ja ennakkoluulottomasti sen varassa, mitä pystyy itse kuljettamaan mukanaan. Päämääräkään ei ole olennainen, vaan parasta matkoilla on ehkä sittenkin se, että oppii luottamaan matkakumppaniin ja jakamaan hänen kanssaan kaiken, niin hyvät, kuin huonotkin hetket. 
Niin ja mitä tästä sitten haluan sinun ajattelevan ja ehkä oppivan. No ainakin sen, että elämäsi on matka. Joten nauti siitä yhdessä matkakumppanisi kanssa. Älä turhaan muistele menneitä vastoinkäymisiä, haavereita ja väärinymmärryksiä. Väärät valinnat, huonot reitit, naarmut ja kolhut, matkakumppaneiden väliset riidat ja muut negatiiviset kokemukset kannattaa kääntää elämänkokemukseksi, mahdollisuudeksi kasvaa. Naurakaa niille yhdessä ja nauttikaa matkasta, joka teille on annettu jaettavaksi. Niin minäkin teen. Nautitaan elämästä - matkasta, jonka päämäärän ainakin minä tiedän!

Ei kommentteja: